Hyppää sisältöön

Kotos-hankkeessa kehitettiin uusi malli vapaan sivistystyön lukutaitokoulutukseen

Tiedotteet

Opintokeskus Visio on ollut aktiivisesti mukana kehittämässä uutta lukutaitokoulutuksen mallia vapaalle sivistystyölle. Uudessa mallissa kansanopistot ja opintokeskukset järjestävät yhteistyössä lukutaitokoulutusta, joissa opintokeskukset vastaavat yhteiskunnallisen osallisuuden ja kulttuurituntemuksen teemoihin liittyvästä opetuksesta.

Visio pilotoi yhteistyökoulutusta vuonna 2018 Heo-kansanopiston ja TSL-opintokeskuksen kanssa. Visio on alusta asti painottanut koulutuksen toiminnallisissa osuuksissa etenkin luontoon- ja ympäristöön painottuvia teemoja. Opiskelijaryhmien kanssa on tehty useita retkiä ja tutustuttu pääkaupunkiseudun lähiluontoon. Lisäksi osallistujat ovat tutustuneet järjestöjen toimintaan ja tehneet myös vapaaehtoistyötä. Käy katsomassa lukutaitokoulutuksen toiminnallisuutta esittelevä video Youtubessa!

Mies sekä nainen, jolla on päässään vaaleanpunainen huivi, katselevat kiikareiden läpi.
Toiminnalliseen lukutaitokoulutukseen on kuulunut tutustumista pääkaupunkiseudun lähiluontoon. Kuvassa ollaan retkellä Vanhan kaupungin koskella keväällä 2018. Kuva: Milla Tuormaa.

Koulutusten lisäksi hankkeessa tuotettiin yhteinen Arjen kansalaistaitojen osaamismerkkiperhe, joilla em. teemoihin liittyvää osaamista voi tuoda tunnustaa lukutaitokoulutuksissa. Osaamismerkit ovat vapaasti käytettävissä kaikissa vapaan sivistystyön lukutaitokoulutuksissa. Osaamismerkeistä lisää täällä.

Viisi arjen kansalaistaitojen osaamismerkkiä.
Arjen kansalaistaitojen osaamismerkkiperhe koostuu viidestä osaamismerkistä. Merkit ovat vapaasti käytettävissä vapaan sivistystyön lukutaitokoulutuksissa.
Lisätietoja: https://opintokeskusvisio.fi/lukutaitokoulutus-osaamismerkit/

Mallia kehitettiin yhteistyöhankkeessa (Kotoutumisvalmiuksien tukeminen ja osallistavat opintopolut maahanmuuttajille), jota koordinoivat Suomen kansanopistoyhdistys ja Opintokeskukset. Hanketta rahoitti OKM. Hanke päättyy toukokuussa 2019. Pilotoinnista saadut tulokset olivat kuitenkin niin hyviä, että Vision yhteistyö TSL-opintokeskuksen ja HEO-kansanopiston kanssa jatkuu vahvana myös jatkossa.

Lisätietoja:

Suunnittelija Meri Tennilä
044 727 3243

Seuraa meitä

Tilaa uutiskirjeemme

Saat uusimmat opintokeskus Vision uutiset sähköpostiisi.

Tilaa